Shetlanninlammaskoiran yleisimpiä sairauksia
Silmäsairaus CEA
Silmäsairaus PRA
Muut yleisimmät silmäsairaudet
Lonkkaniveldysplasia
Kyynärniveldysplasia
Polvilumpioluksaatio
Akillesjänteen luksaatio
Lääkeaineyliherkkyys (MDR1)
Degeneratiivinen myelopatia (DM)
Muut yleisimmät sairaudet
 
 
silmäsairaus CEA (collie eye anomaly)
 
CEA on colliesukuisilla roduilla esiintyvä, väistyvästi periytyvä sairaus. CEA ilmenee yleensä molemmissa silmissä, mutta muutokset voivat olla kummassakin silmässä erilaisia. CEA on synnynnäinen sairaus, jossa voidaan todeta verkkokalvon, suonikalvon ja silmän näköhermon kehityshäiriöitä. Kehityshäiriön voi todeta silmiin erikoistunut eläinlääkäri silmänpohja-tutkimuksessa silmäpeilillä. CEA ei ole iän myötä paheneva sairaus.
 

Sheltit tulisi tarkastaa CEA:n varalta pentuna ennen luovutusta ja aikuisena (yli vuoden ikäisenä). CRD on selvästi yleisempi pentu- kuin aikuistarkastuksissa ja colobomaa löytyy enemmän aikuis-tarkastuksissa kuin pentutarkastuksissa. CRD:n osalta ero pentu- ja aikuistilastoissa selittyy sillä, että CRD usein peittyy silmän kehittyessä, jolloin sitä ei voida enää aikuistarkastuksessa havaita. Pienet colobomat taas on vaikea havaita pienen pennun silmässä, ja siksi niitä löytyy aikuis-tarkastuksissa enemmän. Suomessa kaikilla jalostukseen käytettävillä shelteillä tulee olla astutushetkellä voimassaoleva silmälausunto, jotta pentue voidaan rekisteröidä.

 
CEA jaetaan kolmeen eri muotoon:
- CRD (eli CH) on CEAn lievin ja selvästi yleisin muoto, joka tarkoittaa suoni-verkkokalvon vajaakehitystä. CRD ei vaikuta mitenkään koiran näköön! CRD voi lievimmillään peittyä silmän kehittyessä eli koiralla voi pentuna löytyä lievä crd ja aikuistarkastuksessa se onkin terve.
- Coloboma on kehityshäiriö (kuoppa tai reikä) näköhermon päässä. Coloboma ei yleensä vaikuta näköön, mutta voi pahimmillaan (koosta ja sijainnista riippuen) jonkin verran huonontaa näköä. Coloboma ei kuitenkaan koskaan sokeuta silmää! Coloboma on CRD:tä huomattavasti harvinaisempi CEA:n muoto.
- Ablaatio on CEA:n vakavin ja harvinaisin muoto, joka tarkoittaa verkkokalvon osittaista tai täydellistä irtautumista. Ablaatio voi myös aiheuttaa silmän sisäistä verenvuotoa. Verkkokalvon irtautuminen huonontaa selvästi näköä ja pahimmillaan sokeuttaa silmän kokonaan, mutta se esiintyy useimmiten vain toisessa silmässä jolloin koira näkee toisella silmällään.
 
CEA on shelteillä yleinen sairaus, joka on levinnyt kantaan maailmanlaajuisesti. Vaikka useimmat virallisesti silmätarkastetuista shelteistä Suomessa ovat kliinisesti terveitä, niistä iso osa on genotyypiltään kantajia ja mahdollisesti osa niin lievästi sairaita että muutoksia ei vain ole silmätarkastuksessa huomattu. Shelttejä on koko ajan enemmän myös geenitestattu ja geneettisesti terveitä on löytynyt melko paljon, joten CEA tilanne rodussa on kohtuullisen hyvä. Lisäksi vakavammat muutokset coloboma ja ablaatio ovat shelteillä harvinaisia, valtaosa CEA sairaista on lievää crd:tä eli ei koiraa haittaavia muutoksia.
 
CEA:n aiheuttaa mutaatio NHEJ1-geenissä ja mutaatio voidaan todeta koiran perimästä geenitestin avulla. CEA periytyy autosomaalisesti resessiivisesti eli yksilö on sairas vain jos se perii mutaatiogeenin molemmilta vanhemmiltaan. Sairauden aiheuttavan geenin löytämisestä huolimatta on vielä epäselvää, mikä vaikuttaa CEA:n ilmenemiseen eri vakavuusasteissaan genotyypiltään sairailla yksilöillä. Geenitesti ei siis kerro CEA:n vakavuusastetta (crd, coloboma tai ablatio) geneettisesti sairailla koirilla.
 
Mahdolliset genotyypit:
- Normaali (normal, non-carrier) - koira on kliinisesti terve (CEA-vapaa) eikä sillä ei ole perimässä ollenkaan mutaatiogeeniä. Geneettisesti terve koira jättää 100% CEA-vapaita jälkeläisiä sairaankin yksilön kanssa.
- Kantaja (carrier) - koira on pentuna ja aikuisena kliinisesti terve (CEA-vapaa), mutta sillä on perimässä yksi kopio mutaatiogeenistä ja yksi kopio terveestä geenistä. Kantaja voi saada sekä terveitä että sairaita jälkeläisiä toisen kantajan tai sairaan yksilön kanssa.
- Sairas (affected) - koiralla on kaksi kopiota mutaatiogeenistä  eli se on CEA sairas. Geenitesti ei tee eroa sairausasteen välillä vaan kaikki sairaat (crd, coloboma, ablaatio) luokitellaan geneettisesti sairaaksi. Myös pentuna löytynyt hyvin lievä crd, joka aikuisena on peittynyt, tarkoittaa että koira on geneettisesti sairas. Joskus crd voi peittyä jopa ennen pentutarkastusta jolloin kliinisesti terve koira onkin geneettisesti sairas.
 
CEA:n periytyminen:
normaali + normaali = kaikki pennut ovat normaaleja (geneettisesti terveitä).
normaali + kantaja = puolet pennuista normaaleja ja puolet kantajia.
normaali + sairas = kaikki pennut ovat kantajia.
kantaja + kantaja = neljäsosa normaaleja, puolet kantajia ja neljäsosa sairaita.
kantaja + sairas = puolet pennuista kantajia ja puolet sairaita.
sairas + sairas = kaikki pennut ovat sairaita.
 
CEA omassa kasvatystyössäni
Kaikki shelttikasvattini silmätarkastetaan virallisesti pentuna ennen luovutusta. Olen myös CEA geenitestannut kaikki jalostuskoirani joitten genotyyppi ei ole muuten ollut tiedossa. Näin voin pyrkiä vähitellen täysin terveisiin koiriin eli tilanteeseen jossa kaikki syntyvät pennut olisivat CEA-vapaita. Useimmat kasvateistani ovat tähänkin mennessä olleet CEA terveitä, mutta välillä sairaitakin on ilmaantunut ja sen vuoksi geenitesti on hyvä jalostuksen apuväline. Tarvittaessa teetän geenitestin myös myytäville pennuille ennen luovutusta.
 
 
silmäsairaus PRA
 

PRA (Progressive Retinal Atrophy) eli etenevä verkkokalvon surkastuminen on vakava sairaus, joka johtaa koiran sokeutumiseen. Sairaus ilmenee ensin hämäräsokeutena, sen jälkeen näkökyvyn heikentymisenä myös päivällä, ja johtaa myöhemmin täydelliseen sokeutumiseen. Sairaus ilmenee yleensä vasta vanhemmilla koirilla, joskin nuoriakin sairastuneita löytyy. Yleensä sokeutuminen on sitä nopeampaa mitä nuorempana oireita havaitaan. Hoitoa PRA:han ei ole, mutta rappeuman hitaasta etenemisestä johtuen koira yleensä ehtii sopeutua tilanteeseen ja kompensoi heikkenevän näkönsä muilla aisteilla.

 
PRA:ta esiintyy shelteillä jonkin verran, pohjoismaissa tunnettuja sairaita on noin 40 kpl 1990-luvulta alkaen. Kyseessä on siis melko harvinainen sairaus, joskin sairauden kantajia (eli koiria joilla on PRA-sairas jälkeläinen) löytyy lähes kaikkien suomalaisten shelttien sukutauluista. Suomessa jalostukseen käytettävän sheltin PRA-tutkimuslausunto ei saa olla astutushetkellä kahta vuotta vanhempi, jotta pentue voidaan rekisteröidä.
 
PRA:n aiheuttavia geenejä on todettu olevan shelteillä useampia kuin yksi, mutta yksi mutaatio (CNGA1) on jo löydetty ja se voidaan todeta koiran perimästä geenitestin avulla. Norjalaisessa tutkimuksessa todettiin mutaation CNGA1-geenissä olevan syy useimpiin PRA-tapauksiin, mutta kaikilta PRA-sairailta ei tätä mutaatiota löydetty joten niiden osalta sairauden aiheuttaja on vielä epäselvä ja tutkimus jatkuu.
Suomessa PRA-sairaan koiran käyttö jalostuksessa on kielletty ja myöskään sairastuneen yksilön vanhempia ei suositella käytettäväksi jalostukseen. Suosituksena on lisäksi, ettei pentueen sukutaulussa saisi olla viidessä polvessa sekä isän että emän puolelta koiria jotka ovat jättäneet PRA:ta. Rotuyhdistys ylläpitää listaa tunnetuista sairaista ja niitten vanhemmista ja Norjan shelttiyhdistys ylläpitää kansainvälistä sairastuneitten listaa. Uuden geenitestin myötä CNGA1-mutaation kantajaa on mahdollista käyttää jalostukseen kunhan toinen vanhempi on geenitestattu terveeksi. Kuitenkin tulee muistaa että geenitesti kertoo vain CNGA1-mutaation tilanteen, koiralla voi siis olla muitakin PRA:ta aiheuttavia geenejä joita ei vielä ole löydetty.
 
Muuta huomioitavaa: Shelteissä on löytynyt muutama PRA-diagnoosin saanut koira, jotka onkin ERG-tutkimuksessa todettu retinopatiaksi. Retinopatia on myös verkkokalvon rappeuma (SPR, slowly progressive retinopatia) ja se aiheuttaa samantapaisia muutoksia kuin PRA. Onkin toistaiseksi epäselvää kuinka laajasti retinopatia on silmätutkimuksissa sekoitettu PRA:han. Retinopatia on kuitenkin sekä geneettisesti että kliinisesti eri sairaus kuin PRA, se etenee hyvin hitaasti eikä sokeuta koiraa kuten PRA. Retinopatiaa aiheuttavaa geenimutaatiota ei vielä ole löydetty, mutta tutkimus tämänkin osalta jatkuu Norjassa.
 
CEA omassa kasvatystyössäni
Kasvateissani on todettu yksi PRA sairas, tämä koira on myös Norjassa geenitestattu ja se on CNGA1-mutaation suhteen sairas eli tämän yksilön osalta PRA:n aiheuttaja on selvillä. Lisäksi kasvateissani on yksi retinopatia (SPR) sairas, joka tosin tullaan tutkimaan vielä uudestaan koska silmälääkäri ei ollut diagnoosista aivan varma. Uuden geenitestin myötä tulevaisuuden suunnitelmana on teettää PRA-CNGA1 geenitesti kaikilla jalostuskoirilleni. Lisäksi silmätarkastan jalostuskoirani niin että lausunto on mahdollisimman tuore astutushetkellä.
 
 
Muut yleisimmät silmäsairaudet
 
Ylimääräiset ripset
Distichiasis ja ektooppinen cilia ovat ylimääräisiä ripsiä, jotka tulevat ulos joko normaalin ripsirivin sisäpuolelta luomen reunasta (distichiasis) tai luomen sisäpinnalta (ektooppinen cilia). Caruncular trichiasis tarkoittaa silmän sisänurkan ihon karvoja, jotka kääntyvät sarveiskalvon sisänurkan päälle ärsyttäen silmää. Luomen reunasta kasvavat ripset voivat kaartua ulospäin normaalien ripsien tavoin tai ne kääntyvät sisäänpäin kohti sarveiskalvoa. Ripset voivat olla pehmeitä tai kovia. Etenkin luomen sisäpinnan läpi suoraan sarveiskalvoa vasten kasvava ripsi voi aiheuttaa sarveiskalvon vaurioitumisen. Tämä ilmenee silmän siristelynä ja ylimääräisenä kyynelvuotona. Silmän sarveiskalvon pinnalla ’uivat’, pehmeät distichiasis-ripset eivät yleensä aiheuta oireita. Oireilevilta koirilta ripsiä voidaan poistaa nyppimällä, jolloin ne kasvavat uudestaan tai poistaa ne pysyvästi polttamalla tai leikkauksella. Vaiva on selvästi periytyvä, mutta periytymismekanismi ei ole tiedossa.
Ylimääräisiä ripsiä esiintyy shelteillä melko yleisesti. Jalostuksessa ei suositella yhdistettävän kahta koiraa joilla on ylimääräisiä ripsiä, tosin käytännössä tämä on hankalaa kun monesti ylimääräisiä ripsiä löytyy vasta vanhemmilla koirilla joita on jo ehditty jalostukseen käyttää. Lisäksi yksittäinen ripsi saattaa irrota niin ettei sitä silmätarkastuksessa aina huomata.
 
PPM (persistoiva pupillaari membraani)
PPM tarkoittaa synnynnäisiä sikiöaikaisten verisuonten ja kalvojen jäänteitä iiriksessä eli värikalvossa. Muutokset ovat yleensä lieviä eikä niillä ole vaikutusta näköön. Vakavimmat asteet, joissa jäänteet kiinnittyvät linssin etupinnalle ja/tai sarveiskalvon sisäpinnalle, voivat vaikuttaa hieman näkökykyyn. Epäillään perinnölliseksi, synnynnäiseksi muutokseksi joillakin roduilla, mutta shelteillä periytyvyyttä ei ole tarkemmin selvitetty eikä sitä pidetä merkityksellisenä vikana.
 
Katarakta eli kaihi
Perinnöllinen harmaakaihi eli hereditäärinen katarakta samentaa silmän linssin osittain tai kokonaan. Tunnettujen muotojen periytymismekanismi on yleensä autosomaalinen resessiivinen, mutta useimpien muotojen periytymismallia ei tiedetä. Sairauden alkamisikä vaihtelee suuresti. Perinnöllinen kaihi on yleensä molemminpuolinen ja johtaa sokeuteen jos linssien samentuminen on täydellinen. Jos kaihisamentuma jää hyvin pieneksi, sillä ei ole vaikutusta koiran näkökykyyn. Katarakta eli kaihi voi olla perinnöllinen tai ei perinnöllinen, synnynnäinen tai hankittu. Syntymän ja 8 viikon iän välillä todetut kataraktat ovat synnynnäisiä. Kaihia esiintyy shelteillä satunnaisesti, mutta periytyvyyttä ei ole tarkemmin selvitetty.
 
Muita silmäsairauksia
Shelteillä löytyy satunnaisesti PHTVL/PHPV sairauden lieviä muotoja, jotka eivät yleensä vaikuta näköön. PHTVL/PHPV tarkoittaa, että linssin ja silmänpohjan välinen sikiöaikainen verisuoni-verkosto ei ole surkastunut normaalisti syntymän jälkeen. Lievimmässä asteessa näkyy linssin takapinnalla ainoastaan pieniä pigmenttipisteitä, jotka eivät vaikuta näkökykyyn eivätkä muutokset pahene iän myötä. Vakavammissa asteissa muutokset voivat aiheuttaa linssin lisääntyvää samentumista. Periytyvyyttä sheltillä ei tunneta.
Silloin tällöin löydetään myös silmäluomen kiertymiä, nimellä entropium kun silmäluomi kiertyy sisäänpäin ja ektropium kun silmäluomi kääntyy ulospäin. Nämä ovat hoidettavissa pienellä leikkauksella. Sairauden periytyvyyttä ei tunneta.
Lisäksi shelteillä esiintyy jonkin verran kuivasilmäisyyttä, joka on autoimmuunisairaus sekä pienisilmäisyyttä (mikrofthalmia) ja satunnaisesti silmistä löydetään muitakin harvinaisempia sairauksia tai löydöksiä, joiden periytyvyyttä ei kuitenkaan tunneta.
 
 
Lonkkaniveldysplasia
 
Lonkkaniveldysplasia (ns. lonkkavika) on osin perinnöllinen ja osin hankittu ja sairauden vaikeusasteet vaihtelevat. Lievä lonkkavika ei vaikeuta koiran normaalia elämää, mutta vaikeimmat asteet voivat aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa liikkumista. Lonkkaniveldysplasia diagnosoidaan röntgenkuvista ja lausunnon antaa Kennelliitto. Koiran tulee olla kuvaushetkellä vähintään vuoden ikäinen, jotta se saa virallisen lausunnon. Suomessa kaikilla jalostukseen käytettävillä shelteillä tulee olla virallinen lonkkalausunto, jotta pentue voidaan rekisteröidä.
 

Arviot lonkkaniveldysplasian periytymisasteista vaihtelevat jonkun verran eri rotujen välillä eri tutkimuksissa. Tällä hetkellä arvio lonkkaniveldysplasian periytymisasteesta on 0,20, joka on matalahko–kohtuullinen. Käytännössä tämä tarkoittaa että koirayksilön oman tuloksen luotettavuus sen jalostusarvon mittarina on noin 45 % (Mäki, 2006). Lonkkanivelen kasvuhäiriön perimmäistä syytä ei tiedetä, mutta se periytyy tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella kvantitatiivisesti eli siihen vaikuttaa useita eri geenejä. Muita vian syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat kasvuolosuhteet kuten kasvuajan ruokinta, ylipaino, rasitus tai nopeakasvuisuus pentuiässä. Myös kuvausikä ja kuvaustilanne vaikuttavat lonkkatulokseen.

 
     Lonkkaniveldysplasian asteet ovat:
  • A - terve, ei muutoksia
  • B - lähes normaali / rajatapaus
  • C - lievä
  • D - kohtalainen (keskivaikea)
  • E - vaikea
Lausunto annetaan molemmista lonkista ja vaikka useimmiten lonkat ovat samanasteiset, ne voivat olla myös hyvinkin eriasteiset, esim. toinen terve ja toinen sairas. Lievä lonkkavika (C) ei vaikuta koiran elämään yleensä millään tavoin ja D-lonkkakaan harvemmin pahasti oireilee ellei siinä ole nivelrikkoa, joka voi aiheuttaa kipuja. Kohtalainen tai vaikea lonkkavika voi kuitenkin huonontua iän myötä ja aiheuttaa tai pahentaa oireita vanhemmiten. Kipuun ja nivelrikkoon on olemassa erilaisia hoitoja.
 
Lonkkavian levinneisyys: tutkittuja shelttejä oli aiemmin vain vähän, mutta lonkkakuvauspakon myötä lausuntomäärät ovat nousseet selvästi. 2000/2010-luvuilla tutkituista koirista noin 76% on ollut terveitä ja n. 24% eriasteisesti sairaita. Kuitenkin vaikeinta eli E-astetta esiintyy harvoin, vain 1 prosentilla tutkituista.
Kennelliitto laskee shelteille lonkkien jalostusarvoindeksejä (BLUP-indeksi), joissa otetaan huomioon koiran kaikkien tutkittujen sukulaisten taso ja poistetaan röntgentuloksiin vaikuttavien ympäristötekijöiden vaikutusta. Indeksin keskiarvo rodussa on aina 100 ja mitä enemmän koiralla on tutkittuja sukulaisia/jälkeläisiä, sitä varmempi on indeksin arvo.
 
Lonkkavika omassa kasvatusyössäni
Shelteissä jalostuskoirien suosituksena on A tai B lonkat ja tähän itsekin pyrin. Kuitenkin voin käyttää C-lonkkaista harkitusti jalostukseen huomioiden koiran muut ominaisuudet ja tulevan yhdistelmän BLUP-indeksin. Muutenkin huomioin aina yhdistelmiä suunnitellessani myös  jalostuskoirien lähisuvun ja aiempien jälkeläisten terveyden.
 
 
Kyynärniveldysplasia
 

Kyynärnivelen kehityshäiriö on osa osteokondroosisairautta, joka on luutumishäiriö. Kyynärnivelen kasvuhäiriön periytymisen mekanismit ovat epäselvät. Periytyminen on kvantitatiivista eli siihen vaikuttaa useita eri geenejä. Nykykäsityksen mukaan perinnöllisillä tekijöillä on suurin osuus kyynärnivelen kasvuhäiriön synnyssä, mutta ympäristötekijöillä on osuutensa sen ilmenemisessä. Dysplasia todetaan röntgenkuvauksella ja koiran tulee olla kuvaushetkellä vähintään vuoden ikäinen, jotta se saa virallisen lausunnon.

 
     Kyynärniveldysplasian asteet ovat:
  • 0 - normaali, ei muutoksia
  • 1 - lievä
  • 2 - kohtalainen
  • 3 - vakava
Lausunto annetaan molemmista kyynäristä ja ne voivat olla eriasteiset. Kyynärviat oireilevat lieväasteisinakin pahemmin kuin lonkkaviat ja voivat aiheuttaa kipuja ja ontumista. Tulee muistaa, että jo 1-asteinen eli lievä muutos tarkoittaa, että koira ei ole täysin terve vaikkei se oireilisikaan.
 
Kyynärviat ovat shelteillä melko harvinaisia, 2000-luvulla tutkituista shelteistä 94 % on ollut terveitä ja sairaistakin suurin osa on ollut lieviä muutoksia. Omissa kasvateissani kyynärkuvattuja on tähän mennessä 16 kpl (14 tervettä ja kahdella lievä 1-muutos).
 
 
Polvilumpioluksaatio
 
Polvilumpioluksaatio tarkoittaa takajalan polvilumpion sijoiltaan menoa. Polvilumpion sijoiltaanmeno voi olla joko hankittua tai perinnöllistä. Polvilumpion sijoiltaanmenon oletetaan periytyvän polygeenisesti ja resessiivisesti. Periytymisen aiheuttaa siis useampi geeni ja sairaus tulee esiin vain, jos koira saa molemmilta vanhemmilta sairaudelle altistavia perintötekijöitä.
Polvilausunnon antaa eläinlääkäri, joka tutkiessaan koiran polvet painaa polvilumpiota sormilla vuoroin ulko- ja sisäsuuntaan samalla kun jalkaa koukistetaan ja ojennetaan. Tuntemansa mukaan eläinlääkäri määrittelee polvivian asteen.
 
Polvilumpioluksaation asteet:
0 - täysin terve.
1 - lähes normaali. Polvilumpiota voidaan liikutella helpommin kuin normaalisti ja patella saadaan luksoitumaan, mikäli polvea samalla ojennetaan. Patella saattaa luksoitua ajoittain, mutta palautuu itsestään paikoilleen. Polvilumpion suoran siteen kiinnityskohta saattaa olla lievästi kiertynyt.
2 - Polvilumpio on tavallisesti paikoillaan raajan ollessa ojennettuna. Lumpio luksoituu polvea koukistettaessa tai kierrettäessä ja pysyy poissa telaurasta, kunnes se asetetaan takaisin paikoilleen. Sääriluun yläosa voi olla kiertynyt jopa 30 astetta.
3 - Polvilumpio on yleensä luksoituneena. Lumpio saadaa asetettua tilapäisesti paikoilleen. Sääriluu on kiertynyt jopa 30-60 astetta.
4 - Polvilumpio on pysyvästi sijoiltaan eikä se pysy telaurassa ilman leikkausta. Sääriluun yläosa voi olla kiertynyt jopa 90 astetta.
 
Lieväasteinen sijoiltaanmeno ei aiheuta pienelle ja kevyelle koiralle kipua eikä haittaa. Jopa kolmannen asteen polvilumpion luksaatio saattaa olla miltei oireeton, koira ontuu vain silloin tällöin tai jättää askeleitaan väliin. Mikäli polvivian aste on korkea, koira on kivulias ja sen liikkuminen vaikeaa tai jos luksoituva polvilumpio aiheuttaa tulehduksen niveleen, polvi joudutaan leikkaamaan.
 
Shelteillä polvia tutkitaan melko yleisesti. Rodun polvitilastot ovat pysyneet hyvinä, 99% tutkituista on terveitä ja sairaistakin suurin osa on ollut lievintä astetta. Omista kasvateistani kaikki tähän mennessä polvitutkitut ovat olleet terveitä (20 kpl).
 
 
Akillesjänteen luksaatio
 

Akillesjänteen luksaatio (ns. kinnervika) johtuu akillesjänteen sivusiteen repeytymisestä, jolloin akillesjänne pääsee liukumaan paikoiltaan sivusuunnassa. Itse luksaatio ei ole perinnöllistä, mutta alttius, rakenneheikkous on ja todennäköisesti periytyvyyteen vaikuttaa useampi geeni. Lisäksi liikunta ja rasitus vaikuttavat luksaation syntymiseen. Akillesjänteen luksaatio ilmenee yleensä nuorilla koirilla, useimmiten n. vuoden iän paikkeilla. Hoitomuodot ovat tukiside ja lepo tai vaikeimmissa tapauksissa leikkaus. Vaiva ei yleensä uusiudu kerran parannuttuaan eikä se haittaa koiraa muuten kuin toipumisajan verran (muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen).

 
Rotujärjestön terveyskyselyyn vastanneitten koirista 9 %:lla oli ollut akillesjänteen luksaatio eli kyseessä on shelteillä yleinen vika. Omista kasvateistani ainakin yhdellä on ollut lievä akillesjänteen luksaatio. Jalostukseen ei sairastunutta koiraa tulisi käyttää.
 
 
Lääkeaineyliherkkyys (MDR1)
 

Colliesukuisten koirien on jo pitkään tiedetty olevan herkkiä loisten torjuntaan käytetylle lääkkeelle, ivermektiinille. Ivermektiini kertyy koirien keskushermostoon ja aiheuttaa jo pieninä määrinä kuoleman. Terveellä koiralla ivermektiinin imeytyminen keskushermostoon estyy aivoveriesteen avulla, mutta sairaalla koiralla aivoverieste ei toimi normaalisti.

 
Genotyypiltään sairaat yksilöt ovat ivermektiinille (ja vastaaville lääkkeille) yliherkkiä. Näillä koirilla tietyt lääkeaineet kertyvät epänormaalisti aivoihin aiheuttaen neurologisia oireita. Ivermektiini aiheuttaa yliherkälle koiralle oireita jo kahdessadasosalla (1/200) terveen koiran myrkyllisestä annoksesta. Genotyypiltään kantajien todettiin sietävän ivermektiiniä. Samalla julkaistiin lista muista lääkeaineista, joille genotyypiltään sairaat koirat voivat olla herkkiä aineiden farmakologisten ominaisuuksien perusteella. Näihin lääkeaineisiin kuuluu ainakin loperamidi, vinkristiini, vinblastiini, doksorubisiini, moksidektiini, ondansetroni, domperidoni, paklitakseeli, mitoksantroni, etoposidi, rifampisiini, kinidiini ja morfiini.
 
Lääkeaineyliherkkyys voidaan todeta geenitestillä. Geneettisesti terveellä koiralla ei ole mutaatiogeeniä ollenkaan perimässään eli se ei ole yliherkkä ivermektiinille eikä se myöskään jätä jälkeläisilleen sairasta geeniä. Geneettisesti kantaja (jolla on yksi mutaatiogeeni ja yksi terve geeni) sietää ivermektiiniä, mutta se voi jättää sairaita jälkeläisiä. Geneettisesti sairas yksilö on yliherkkä ja sille ivermektiini tai vastaavat lääkkeet ovat tappavia. Sairas yksilö myös jättää kaikille jälkeläisilleen vähintään yhden sairaan geenin.
 
MDR1 geeni periytyy kuten CEA eli autosomaalisesti resessiivisesti (kts. CEAn periytyminen). Geenitestattuja shelttejä on vähän, varsinkin Suomessa eikä luotettavia tilastoja tuloksista ole saatavilla. Omista shelteistäni osa on MDR1 geenitestattu, tosin enemmän tiedonhalusta kuin jalostuspäätöksiä varten, sillä MDR1 alttius ei mitenkään haittaa koiraa kunhan sille ei anneta vaarallisia lääkkeitä ja shelttien lääkeaineyliherkkyys on Suomessa eläinlääkäreillä hyvin tiedossa.
 
 
Degeneratiivinen myelopatia (DM)
 
Degeneratiivinen myelopatia eli etenevä selkäydinrappeuma on yleensä vanhenevilla (n. 7-10 v.) koirilla ilmenevä perinnöllinen autoimmuunisairaus, jossa vika ilmenee selkäydinnesteessä ja sen toiminnassa. Selkäydinnesteiden välittäjäaineiden toiminta alkaa heiketä ja lakkaa lopulta kokonaan, jolloin aivojen lähettämä viesti ei etene normaalisti selkäydintä pitkin jalkoihin. Ensimmäisinä oireina on yleensä takajalkojen koordinaation ja asentotunnon heikkeneminen. Sairauden edetessä takajalkojen laahaaminen ja koko takapään horjuminen pahenee kunnes takaosa halvaantuu. Sairaus etenee yleensä nopeasti eikä siihen ole varsinaista hoitoa olemassa, ainoastaan tukihoidot jotka saattavat hieman hidastaa sairauden etenemistä. Koiran onneksi DM on kivuton sairaus eli koira ei siitä juurikaan kärsi muuten kuin tasapainohäiriöitten vuoksi.
 
DM on useitten, lähinnä isompikokoisten rotujen sairaus, mutta sitä esiintyy harvinaisena myös shelteillä. Sairaudelle altistava geenimuutos voidaan todeta geenitestillä ja geenimuutoksen periytymistapa on resessiivinen. Geneettisesti terve koira ei kanna ollenkaan ko. geeniä, kantajalla on perimässään yksi mutaatiogeeni ja yksi terve (ei siis itse ole vaarassa sairastua) ja geneettisesti sairas koira omaa kaksi mutaatiogeeniä.
 
DM:n puhkeamiseen liittyy silti muitakin, vielä tuntemattomia tekijöitä kuin pelkkä geeni-altistuminen, joten pelkkä geenitesti ei kerro varmaksi tuleeko DM puhkeamaan geneettisesti sairaalle koiralle vai ei. Testi siis kertoo geneettisestä alttiudesta eli riskistä sairastua ja siksi kahta mutaatiogeeniä kantavaa, mutta kliinisesti tervettä koiraa voikin ennemmin sanoa sairaudelle alttiiksi kuin varsinaisesti sairaaksi. Lisäksi kun kyseessä on vanhojen koirien sairaus eikä tarkkaa sairastumisikää voi ennustaa, niin vanha koira voi kuolla muunkin syyn vuoksi ennen kuin mahdollinen DM puhkeaa. DM testi on kuitenkin tärkeä apuväline jalostuksessa sillä geenitesti on ainoa tapa tunnistaa sairaudelle alttiit yksilöt ennen kuin varsinainen sairaus mahdollisesti vanhuusiällä puhkeaa.
 
Muutama kasvattini on DM geenitestattu ja yhtä altista lukuunottamatta kaikki ovat olleet normaaleja. Sairaus tuskin on shelteillä ongelma niin kuin monilla isommilla roduilla (tiedossani ei ole yhtään DM:aan sairastunutta shelttiä Suomessa tai maailmalla), mutta minulle on ollut tärkeää varmistua DM tilanteesta omassa kasvatuksessani, koska kyseessä on pahimmillaan kuolemaan johtava sairaus.
 
 
Muut yleisimmät sairaudet shelteillä:
 
Kivesvika
Kivesvikaisen koiran toinen tai molemmat kivekset ovat jääneet laskeutumatta kivespusseihin. Kivesvika todetaan viimeistään vuoden ikäisenä ja piilokives suositellaan poistettavaksi leikkauksella, sillä se voi normaalisti laskeutunutta helpommin kehittää kasvaimia. Normaalisti kivekset laskeutuvat jo 5-6 viikon ikään mennessä, mutta joillain pennuilla toinen tai molemmat kivekset saattavat laskeutua vasta paljonkin myöhemmin (jopa lähes vuoden iässä) tai seilata kivespussin ja nivusontelon välillä kunnes asettuvat oikealle paikalleen tai jäävät piilokiveksiksi.
Kivesvikaisen uroksen jalostuskäyttö on kielletty eikä sitä voida näyttelyissä palkita. Koiraa itseään piilokives ei haittaa eikä se ole esteenä muulle harrastuskäytölle. Kennelliiton sopimuksen mukaan myyjän tulee korvata kivesvika palauttamalla 1/3 koiran myyntihinnasta. Kivesvika on voimakkaasti perinnöllinen vika ja uros jonka kivekset ovat myöhään laskeutuneet, jättää todennäköisemmin kivesvikaa kuin uros jonka kivekset ovat jo luovutusiässä laskeutuneet. Samoin narttu jonka lähisuvussa on kivesvikaa, todennäköisesti jättää itsekin sitä. Kivesvian tarkka periytymismekanisti ei ole vielä selvillä, mutta todennäköisesti vika tulee esiin vain jos koira perii vian aiheuttavat geenit molemmilta vanhemmiltaan.
 
Napatyrä
Napatyrä on koiran vatsanpeitteissä oleva reikä, jonka kautta vatsapaitaa ja/tai suolia työntyy vatsaontelosta nahan alle. Napatyrä korjataan tarvittaessa leikkauksella, jonka myyjä on Kennelliiton sopimuksen mukaan velvollinen maksamaan, mutta pienet napatyrät eivät tarvitse leikkausta ja monesti ne jopa häviävät kokonaan koiran kasvaessa.
 
Epilepsia
Epilepsia eli kaatumatauti on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö. Epilepsia on koirien yleisin neurologinen sairaus ja se puhkeaa useimmiten 1-5 vuoden iässä. Epilepsia voi olla trauman aiheuttama, se voi johtua mm. muusta sairaudesta, myrkytyksestä, loukkaantumisesta tai synnynnäisestä vammasta. Varsinainen idiopaattinen epilepsia diagnosoidaankin sulkemalla pois muut sairaudet ja vammat jotka voisivat aiheuttaa epileptisiä kohtauksia. Mikäli muuta syytä ei löydetä ja kohtaukset jatkuvat, on kyseessä todennäköisesti idiopaattinen epilepsia. Epilepsiaa hoidetaan lääkityksellä, jolla pyritään pitämään kohtaukset poissa tai ainakin kurissa, tosin pahimmissa tapauksissa lääkitys ei aina auta. Idiopaattista epilepsiaa pidetään perinnöllisenä sairautena, mutta tarkkaa periytymismallia ei tunneta.
 
Sydänviat
Sydänvikoja on monia erilaisia lähes oireettomista vakavia oireita aiheuttaviin. Shelteillä erilaisia sydänvikoja löytyy satunnaisesti, mutta tarkempaa tutkimusta asiassa ei ole tehty. Shelteillä tehdään jonkin verran virallisia sydänkuunteluja, tuloksina on ollut valtaosin "ei sivuääniä" eli sydänäänet ovat normaalit. Pentutarkastuksessa eläinlääkäri kuuntelee aina pennun sydämen, jolloin pahimmat viat löytyvät jo ennen luovutusta. Joskus tosin sivuääni alkaa kuulua vasta myöhemmin tai pikkupentuna kuulunut lievä sivuääni häviää koiran kasvaessa.
 
Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen vajaatoiminta on koirien yleisimpiä autoimmuunisairauksia, jossa tyroksiini-hormonia erittävä kilpirauhanen surkastuu ja aineenvaihdunta häiriintyy. Tyypillisiä oireita ovat väsymys ja ja lihominen, turkinlaadun huonontuminen ja kylmänarkuus. Kilpirauhasen vajaatoiminta todetaan useimmiten keski-ikäisillä tai vanhemmilla koirilla ja sitä hoidetaan tyroksiinilääkityksellä. Oikein lääkittynä sairaus on oireeton ja koira voi elää täysin normaalia elämää. Kilpirauhasen vajaatoiminta todetaan verikokeella.

 
DLE (collie nose)

Autoimmuunisairaus DLE (discoid lupus erythematosus), jota myös nimellä 'collie nose' kutsutaan, on kirsun ja kuonon ihosairaus. DLE oireilee kirsun kuivumisena ja halkeiluna sekä verestävinä haavaumina kirsussa ja sen ympärillä, mahdollisesti myös huulissa ja silmien ympärillä. Sairauden tyypillisiä oireita on pigmentin haalistuminen ja kirsun alueen ihon kuivuminen ja halkeilu, pahimmillaan jopa haavaumat. Auringon UV-säteily pahentaa oireita, joten DLE oireilee selvimmin kesäisin, varsinkin jos koira oleilee paljon ulkona.

 
Iho-ongelmat ja allergiat

Yleisin iho-ongelma on hot spot, joka on märkivä bakteerien aiheuttama ihotulehdus. Aiheuttaja voi olla esim. likainen uimavesi, ulkoloistartunta tai ihoa hautomaan päässyt kostea, irtoamassa oleva tai takkuinen turkki. Muita merkittäviä iho-ongelmien aiheuttajia on allergiat ja ulkoloiset.

Allergioista koirilla tyypillisimpiä ovat erilaiset ruoka-aineallergiat ja atooppiset allergiat. Allergia puhkeaa useimmiten nuorelle koiralle, tavallisia oireita ovat jatkuva kutina, korvatulehdukset ja tassujen nuoleminen sekä muut iho-oireet. Taipumusta allergioihin pidetään perinnöllisenä ja allergista koiraa ei tulisi käyttää jalostukseen.
Koira voi myös olla yliherkkä valmisruuissa oleville lisäaineille kuten BHA/BHT tai lähes kaikista teollisissa ruuissa esiintyvälle varastopunkille. Jotkut koirat ovat lisäksi hyvinkin herkkämahaisia olematta varsinaisesti yliherkkiä millekään tietylle ruoka-aineelle, ne vain eivät kestä mitään muutosta ruokinnassa. Nämäkin saattavat olla enemmän tai vähemmän perinnöllisiä taipumuksia, vaikka puhkeamiseen vaaditaan todennäköisesti muutakin kuin perinnöllinen alttius.
 
Purentaviat ja hammaspuutokset
Sheltin oikea purenta on leikkaava purenta eli yläetuhampaat ovat edestä katsoen tiiviisti alaetuhampaitten edessä eikä väliin jää aukkoa. Satunnaisesti shelteillä esiintyy purentavirheitä kuten tasapurentaa (ylä- ja alaetuhampaat asettuvat suoraan päällekkäin) tai yläpurentaa (ylä- ja alaetuhampaitten väliin jää selvä rako ja alaleuka on liian lyhyt). Purentavioista shelteillä tunnetuin on eteenpäin suuntautuvat kulmahampaat eli ns. peitsihampaat. Tämä on shelteillä melko yleinen vika, jota ei yleensä saa korjattua, mutta onneksi se ei pahemmin haittaa koiraa.
Hammaspuutokset ovat shelteillä myös yleisiä, lievimmillään koiralta voi puuttua vain 1 premolaari (pieni välihammas) ja tätä ei pidetä pahana virheenä, mutta useamman hampaan puuttuminen, varsinkin isojen hampaitten eli molaarien, on jo sekä näyttelyissä että jalostuksessa huonompi asia. Sekä hammaspuutokset että purentavirheet ovat perinnöllisiä vikoja.