Tietoa pitkä- ja sileäkarvaisesta colliesta
 
Collie on englantilainen paimenkoira ja yksi Suomen suosituimmista roduista, joka kuuluu FCI:n 1-ryhmään eli lammas- ja karjakoiriin. Collie on Suomessa myös palveluskoirarotu. Pitkäkarvainen collie saapui maahamme jo yli sata vuotta sitten, sileäkarvainen versio tuotiin vasta 1970-luvulla. Collie on monipuolinen koira ja se sopii niin perheen lemmikiksi kuin kaikenlaisiin harrastuksiin. Rodun molemmat muunnokset ovat suhteellisen terveitä ja luonteeltaan sopeutuvaisia ja kohtuullisen helppoja moniin muihin palveluskoirarotuihin verrattuna.
 
Collieita on kolmea eri väriä eli blue merle, soopeli ja tricolour. Kaikilla väreillä on päävärin lisäksi valkoiset merkit eli useimmiten kokonainen tai osittainen valkoinen kaulus, tassut ja hännänpää sekä joskus piirto päässä. Valkoisen määrä voi värityksessä vaihdella hyvinkin paljon, ainoastaan valkoiset läiskät selässä tai kyljissä ovat selkeä värivirhe. Soopeleita löytyy vaaleasta tummaan ja lähes ketunpunaiseen asti. Tricolour on pääväriltään musta ja blue merlen päävärin on kirkkaan hopeansininen (väri tosin tummuu iän myötä) ja harmaan seassa on mahdollisimman tasaisesti mustia läiskiä. Tricolourilla ja blue merlella on lisäksi ruskeat tan-merkit päässä ja tassuissa.
 
Collie on keskikokoinen koira, nartun säkäkorkeus on 51-56 cm ja uroksilla 56-61 cm. Painoa collieilla on koosta riippuen n. 20-30 kg. Pitkäkarvaisen collien turkki on näyttävä, mutta melko helppohoitoinen, se ei vaadi päivittäistä hoitoa vaan perusteellinen harjaus kerran 1-2 viikossa riittää. Turkin tulee olla karkea ja säänkestävä sekä pitkä- että sileäkarvaisella. Collien korvien tulisi taittua n. 1/3 korvan kärjestä, mutta toisinaan korvat vaativat hoitoa pysyäkseen oikeassa asennossa. Kotikoiralle tällä ei ole merkitystä, mutta näyttelyissä väärä korvien asento on iso virhe. Pitkäkarvainen collie ja sileäkarvainen collie ovat samoista kantakoirista lähtöisin ja ovat siis saman rodun karvanlaatumuunnoksia vaikka FCI pitää niitä erillisinä rotuina. Suomessa pk ja sk collien voi risteyttää vain poikkeusluvalla, mutta esim. Ruotsissa niitä saa vapaasti yhdistää keskenään. Collieitten rotumääritelmät kertovat tarkemmin molempien karvanlaatujen ulkonäöstä ja ominaispiirteistä. Pitkäkarvaisen collien rotumääritelmä / sileäkarvaisen collien rotumääritelmä
 
Collien luonne on paimenkoiralle tyypillinen eli omistajaansa hyvin kiintynyt, mutta vieraita kohtaan välinpitämätön. Collie on miellyttämisenhaluinen ja nopea oppimaan joten se on helppo kouluttaa. Collien kuuluu olla toimintakykyinen, itsevarma ja rohkea koira, jolta löytyy taistelutahtoa ja kohtuullisesti kovuutta. Vieraita kohtaan se saa olla pidättyväinen. Sileäkarvainen collie on yleensä vilkkaampi kuin pitkäkarvainen, mutta isompia eroja luonteissa ei ole. Toki rotujen sisällä luonteissa on paljonkin heittoja, pahimpina virheinä voi ilmetä ääniherkkyyttä, hermostuneisuutta tai jopa arkuutta/vihaisuutta jotka on erittäin vakavia virheitä. Pienempinä virheinä collieilla on yleisimmin toimintakyvyn ja taistelutahdon puute tai liiallinen pehmeys. Oikean luonteen omaavan collien tulee kuitenkin läpäistä luonnetesti ongelmitta ja mieluiten ilman miinuspisteitä.
 
Collie on kohtuullisen terve rotu, mutta kuten kaikilla koirilla, myös collieilla esiintyy perinnöllisiä ja muita yleisiä sairauksia, joista on hyvä olla tietoinen pennunhankintaa mietittäessä. Yleisimpiä perinnöllisiä sairauksia ovat erilaiset silmäsairaudet sekä luuston ja nivelten kasvuhäiriöt. Lisäksi koirilla esiintyy melko yleisesti erilaisia autoimmuunisairauksia (joissa elimistö alkaa tuhota omaa kudostaan). Lähes kaikki sairaudet periytyvät piilevästi eli koira voi kantaa sairaudelle altistavia geenejä vaikka se itse olisi terve, joten koskaan ei voi varmaksi tietää periikö pentu jonkin piilevän sairausgeenin vanhemmiltaan vaikka vanhemmat itse olisivat täysin terveitä.
 
Collieitten yleisimpiä sairauksia
Collien värien ja karvanpituuden periytyminen